Petri Jämsä

Kun systeemi sakkaa ja prosessi polkee paikallaan – Bana Lehkosuo ulos!

 

Antti Muurinen ja Klubin nykydynastian perustukset

Katsoo asiaa miltä kantilta tahansa, on Helsingin Jalkapalloklubi kiistatta suomaisista jalkapalloseuroista se suurin ja kaunein. HJK:n viimeisimmän menestysdynastian perusti vajaa vuosikymmen sitten legendaarinen päävalmentaja Antti Muurinen, joka palautti Klubin Veikkausliigan kultakantaan pitkän kuivan jakson jälkeen vuonna 2009. Muurisen johdolla Klubi napsi neljä perättäistä Veikkausliigan mestaruutta ja loi dynastian, jota on ollut vaikea horjuttaa.

Muurinen täytti Klubin palkintokaapin pokaalein, mutta yhtä merkittävää oli hänen Klubille luomansa vahva pelillinen identiteetti, jota määritti ennakkoluuloton hyökkäyspeli. Muurisen Klubi tunnettiin joukkueena, jolle hyökkäys oli usein paras puolustus. Muurisen peluuttama sambafutis viihdytti Töölön futisstadionin yleisöä siinä määrin, että hänen hyökkäysorientoitunutta pelitapaansa ruvettiin kutsumaan sexy footballiksi. Neljässä vuodessa Muurinen loi Klubin nykydynastian perustukset, antoi seuralle vahvan pelillisen identiteetin ja onnistui saavuttamaan muutamia komeita voittoja eurokentillä. Kun HJK Muurisen valmentamana sementoi asemansa Suomen ylivoimaisesti parhaana joukkueena, seurajohto halusi ottaa seuraavan askeleen ja nostaa Klubin kotimaisesta jättiläisestä aidoksi pohjoismaiseksi suurseuraksi, joka pelaisi säännöllisesti Mestareiden liigan tai Eurooppaliigan lohkovaiheissa.

Kiistattomasta menestyksestään huolimatta Antti Muurinen on jo pitkään ollut oman maanläheisen imagonsa uhri. Muurinen on kielitaidoton sähkömies, jonka valmennus ei ole koskaan perustunut teknisillä termeillä briljeeraamiseen. Hänen vahvuuksinaan on pidetty kykyä toimia lupsakkana isähahmona, joka luo hyvän hengen joukkueeseen ja antaa taitaville pelaajille vapauksia toteuttaa itseään kentällä. Muurista ei tule kuitenkaan missään nimessä aliarvioida taktikkona ja pelin ymmärtäjänä, sillä varsinkin vuosien 2009 ja 2010 Suomen mestaruudet tulivat pelaajamateriaalilla, joka ei ollut missään nimessä ylivertainen Veikkausliigaan. Myös Schalken kaltaisen huippujoukkueen kaataminen 2-0 kilpailullisessa pelissä on työnäyte, josta muut suomalaisvalmentajat voivat vain haaveilla. Kuitenkin nykymaailmassa imagotekijät ja muodinmukaisen diskurssin hallitseminen painavat monesti vaakakupissa enemmän kuin substanssiosaaminen ja kiistattomat näytöt, joten vuoden 2013 Suomenmestaruuden jälkeen Muurinen toppatakkeineen sai väistyä tummaa pukua suosineen Sixten Boströmin tieltä, kun ”Siku” palkattiin Klubin peräsimeen nostamaan joukkue sille kuuluisalle nextille levelille, eli pohjoismaiseksi huippujoukkueeksi.

Boström kuitenkin kompastui Euroopan valloituksessaan jo ensimmäiseen esteeseen, kun virolainen Nomme Kalju pudotti Klubin sensaatiomaisesti Mestarien liigan karsinnassa. Kesken kauden 2014 Boström joutuikin tekemään Klubin päävalmentajana tilaa Mika ”Bana” Lehkosuolle. Lehkosuon astuessa ruoriin hän oli varmasti parasta, mitä valmentajamarkkinoilla oli saatavilla: nuori ja kunnianhimoinen valmentajana, jonka ura oli nousukiidossa. Lehkosuo myös edusti uutta valmentajasukupolvea, jonka lähestymistapa peliin on tieteellisen pedantti: Lehkosuon koulukunnan miehet hahmottavat ja analysoivat peliä pusertamalla sen virtaukset kvantitatiivisin suureisiin, minkä lisäksi pelistä puhutaan mielellään eksaktein teknisin termein. Lehkosuon valmentajaprofiilissa näkyykin vahvasti, että hän on diplomi-insinööri: hänelle systeemi ja prosessi ovat keskeisen tärkeitä käsitteitä. Lehkosuolle systeemi viittaa pelitapaan ja sen mahdollisimman orjalliseen noudattamiseen, ja prosessilla hän tarkoittaa käsittääkseni pidempää ajanjaksoa, jonka aikana joukkueorganismin pitäisi kehittyä kaikilla mitattavissa olevilla sektoreilla.     

Koska systeemi ja prosessi ovat Lehkosuon valmennusfilosofian keskeisimmät käsitteet, voidaan hänen onnistumistaan Klubin päävalmentajana arvioida sen valossa, miten systeemi on toiminut ja miten prosessi on edistynyt.  

 

Lehkosuon aikakausi: systeemiuskovaista inhorealismia laihoin tuloksin

Mika ”Bana” Lehkosuon aikakausi Klubin päävalmentajana alkoi satumaisesti. Klubi voitti kaudella 2014 Boströmin kokoamalla joukkueella ylivoimaisen Veikkausliigamestaruuden ja eteni historiallisesti Eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Lehkosuon lähestymistapa näytti tuottavan heti tulosta, kun Muurisen kauden hurlumhei-futiksen ja Boströmin floppaamisen jälkeen peliin tuli rakennetta ja pelaajat vapautuivat pelaamaan omalla tasollaan. Euforiaa kesti kuitenkin vain maagisen kauden 2014 ajan.

Klubin organisaatiosta jaksetaan aina eurokentillä konttaamisen jälkeen muistuttaa, että Veikkausliigan voittaminen on joka kaudella Klubin päätavoite. ”Bana” Lehkosuo palkattiin kuitenkin tekemään Klubista kestomenestyjä myös Euroopan kentille, ja hän on lähestynyt tätä tavoitetta muokkaamalla joukkueen pelityylin palvelemaan europeleissä menestymistä. Veikkausliigassa tämä on tarkoittanut sitä, että Lehkosuon Klubi on vaihtanut pyrkimyksen dominoida jokaista ottelua passiivisempaan ja varoivaisempaan pelityyliin. Ideana on ollut se, että Euroopassa Klubi on pääsääntöisesti altavastaaja, joka ei voi muurismaisen yltiöpäisesti hyökätä ja hallita palloa, sillä muuten lähtökohtaisesti taitavampi ja kokeneempi vastustaja rokottaa ankarasti vastahyökkäyksistä.   

Lehkosuon HJK onkin pelannut kotimaista liigaa kuin käsijarru päällä, tarkan kontrolloidusti ja riskitasot äärimmäisen matalalla pitäen. Peli on ollut pahimmillaan staattista lateraalipallottelua, ns. pimputusta ja pamputusta, joka on pelillisesti kuin 180 asteen täyskäännös Antti Muurisen äärioffensiivisesta sexy footballista. Lehkosuo on siis ajanut Veikkausliigassa sisään sellaista inhorealistista ja riskejä minimoivaa pelitapaa, jolla hän on uskonut Klubin pärjäävän Euroopassa. Hänen systeeminsä on siis tarkoittanut käytännössä pelin riskitasojen minimoimista ja yksilöiden pelillisten vapauksien karsimista. Onko tämä Lehkosuon systeemi tuottanut tulosta?

Vastaus yllä esitettyyn kysymykseen on selkeä: Lehkosuon systeemin tulokset ovat jääneet valjuiksi ja hänen aikakaudellaan Klubi on alisuorittanut pahasti. Liigakausina 2015 ja 2016 Klubin mestaruusputki katkesi, kun pokaalia nosteltiin Seinäjoella ja Maarianhaminassa. Myöskään Lehkosuon inhorealistinen systeemipallo, siis Bana-pallo, ei ole riittänyt viemään HJK:ta Euroopassa himoittuihin lohkovaiheisiin kauden 2014 jälkeen. Lehkosuo sai kuitenkin jatkaa päävalmentajan pestissä kaudelle 2017, kun hän lupasi Klubin omistajalle O-P Lyytikäiselle ja toimitusjohtajalle Aki Riihilahdelle päivittää pelikirjaansa hyökkäävämmäksi. Kaudella 2017 saatiinkin jo viitteitä uudistuneesta ja astetta luovemmasta Bana-pallosta, ja Suomenmestaruutta juhlittiin viime kauden päätteeksi taas Töölössä.

Mutta entä se seuraavan askeleen ottaminen eli menestys Euroopassa? Onko Klubi venynyt kertaakaan kauden 2014 lohkovaiheen jälkeen Lehkosuon alaisuudessa, vai ovatko tulokset noudattaneet nöyrää ”hävittiin kenelle pitikin” -linjaa? Vuodesta 2014 tähän kauteen asti Klubi on pelannut Euroopassa kymmenisen otteluparia, joissa HJK:n ja vastustajan voimasuhteet ovat olleet kohtuullisen tasaiset. Altavastaajana Klubi on onnistunut pudottamaan ainoastaan Rapid Wienin vuonna 2014, ja tämä voitto vei siis Klubin Eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Tämän jälkeen Klubi on tippunut mm. IFK Göteborgille ja FK Shkendijalle ottelupareissa, jotka vedonlyöntitoimistot ovat arvioineet hyvin tasavahvoiksi. Venymisiä ei siis ole tapahtunut, vaan Klubi on pääsääntöisesti voittanut vain ne joukkueet, joita vastaan se on arvioitu selväksi ennakkosuosikiksi. Kuokkaan on tullut niistä ottelupareista jotka on arvioitu tasaisiksi tai joissa Klubi on ollut altavastaaja. Viimeksi torstaina 9.8.2018 Klubi hävisi vieraissa 3-0 ”kriisijoukkue” Olimpija Ljubljanalle. Otteluparissa HJK oli arvioitu hienoiseksi ennakkosuosikiksi, mutta Lehkosuo ei ollut tälläkään kertaa onnistunut saamaan joukkuettaan pelaamaan edes omalla tasollaan.

Summa summarum: Lehkosuon inhorealismi on tuottanut vain inhon väristyksiä tylsistyneille katsojille, systeemi on kangistanut pelaajat tahdottomiksi roboteiksi ja prosessi ei ole kehittynyt, vaan degeneroitunut taaksepäin menoksi. Lehkosuo ei yksinkertaisesti voi jatkaa tämän kauden jälkeen HJK:n peräsimessä, jos seuralla on vähänkään kunnianhimoa jäljellä.

 

Olisiko Lehkosuosta muuksikin kuin päävalmentajaksi?

Pohdittaessa Mika Lehkosuon tulevaisuutta jalkapallon parissa on syytä esittää kysymys, onko hän välttämättä edes parhaimmillaan päävalmentajan tehtävässä? Hänellä on tietotaitoa pelaajien kehittämisestä ja silmää pienten pelillisten nyanssien tarvittaessa hyvinkin yksityiskohtaiseen hiomiseen. On kokonaan eri asia, onko hän parhaimmillaan joukkueen valmentajana. Päävalmentaja voi toki olla profiililtaan myös teknistä termistöä viljelevä teknokraatti, jonka vahvuus on pienten pelillisten nyanssien huomioimisessa. Päävalmentajalle on kuitenkin pääsääntöisesti paljon tärkeämpää kyky havainnoida peliä kokonaisuutena kuin suhtautua intohimoisesti yksittäisen pelaajan peliasentoon. Päävalmentajan pitää hallita pelin virtauksia, hänen pitää pystyä reagoimaan pelin sisällä eikä pahitteeksi olisi sekään, jos valmentaja pystyy psyykkaamaan joukkueensa oikeanlaiseen mielentilaan. Kuuluuko mikään näistä Lehkosuon vahvuuksiin?

Mika Lehkosuo on futisinsinööri, teknisen prosessin johtaja, jonka prosessikaaviossa luova ihminen on pahimmillaan virheen lähde. Hän ei vaikuta olevansa omimmillaan ihmisten johtajana, sosiaalisista suhteista koostuvan joukkueen sisäisen dynamiikan aistijana ja kanavoijana. On jalkapallofilosofinen kysymys, vertautuuko jalkapallojoukkueen valmentaminen tekniseen prosessiin, vaikkapa makkaran valmistamiseen, vai tarvitsisiko tuntevista ja ajattelevista ihmisistä koostuvan joukkueen menestyksellinen valmentaminen tuekseen jotain muutakin näkökulmaa kuin teknistä insinööriajattelua? 

Lehkosuolla on kuitenkin kiistatonta huipputason tietotaitoa ja kiitettyä kykyä kehittää etenkin nuoria pelaajia. Ehkä hän on parempi pelaajien kuin pelin kehittäjä, pätevämpi yksilöiden kuin joukkueen valmentaja? Lehkosuo on myös monesti itse todennut, että valmentamisessa häntä kiinnostaa eniten tavallinen arki: se että joukkue harjoittelee, ruokailee ja lepää hyvin. Kyky kehittää pelaajia ja intohimo tarjota pelaajille paras mahdollinen huippu-urheilijan arki saattaisivat vihjata, että Lehkosuolla voisi olla annettavaa jalkapallolle muussakin kuin päävalmentajan tehtävässä. Ei Lehkosuo missään nimessä ole huono valmentaja – kiistatta yksi Suomen parhaista – mutta ehkä hänen parhaat avunsa tulisivat esiin jossain muussa kuin päävalmentajan kokonaisvaltaisuutta edellyttävässä tehtävässä?

Jos ja kun tämä on tällä erää Bana Lehkosuon viimeinen kausi HJK:n päävalmentajana, voisiko Palloliitto kenties sorvata hänelle jonkinlaisen työpaikan, jossa hän pääsisi käyttämään parasta osaamistaan? Siis jotain lahjakkaiden pelaajien kehittämiseen ja laadukkaan huippu-urheilijan arjen puitteistamiseen liittyvää. Vaikka Lehkosuon aika Klubin päävalmentajana ei ole ollut sellainen huippumenestys mitä moni odotti, hänellä on kuitenkin kiistattomia kykyjä, jotka olisi suotavaa saada suomalaisen jalkapallon palvelukseen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset